Holaaa!
Viime päivityksestä vierähti näämmä tovi, vaa semmosta tämä reissuhomma välillä on. Kambotsan kuukauden viisumista jäi kolome päivää käyttämättä eli turhaa ei maksettu rajamaksuja ym. maahantuloon liittyviä kuluja. Biljardia, aurinkoa, simmailua, uusia tuttavuuksia ja ennenkaikkea lukematon määrä hyviä keskusteluita, joissa välillä mentiin todella syvälle ihimisenä olemisen riemun ja tuskan keskelle. Näitä ois jokkaisen äärimmäisen hyvä välillä käyä eikä vaa suorittaa arkea laput silimillä. Ensimmäistä kertaa oli meilläki mahojen toiminnan kans keskisuuria ongelmia ko Tapiolla tuli joku pöpö eikä ukolle oikee ruoka maistunu muutamaan päivään ja ite hommasin Barracudasta aamupäivän kestävän nonstop oksennus/ribbentrob -kombinaation. Hyvin nuistaki selevittiin vaikka vettäähä se aina hetkeksi mielen matalaksi ko kroppa ei pelaa ja vointi on surkia, pittää vaa ajatella että kysseesä on kovin väliaikanen ilimiö joka ylleensä mennee loppupeleissä tosi nopiaan ohi.
Phnom Penhissä eli pääkaupungissa käytiin kans kääntymässä ja kattelemasa meininkejä. Yks majatalon työntekijä pyys meikäläistä pelaan parit biljardit ja kohta oli ukkoja jonoksi asti haastamasa vaa eihä nuista ollu mihinkää. Tutustuttiin myös Cobra-nimiseen tuktuk kuskiin: ''Like the snake, you know?!'' Oikeesti, kenen nimi on Cobra? Mitali pitäs antaa vanhemmille tosta nimivalinnasta. Yön tullen kadulta kuulu huutelua, pari aseen laukausta ja kova särkyvän lasin ääni. Kaikki kohillaa siis.
Sitte seuras taas pientä siirtymäetappia ko lennettiin ensin Kuala Lumpuriin, josta jatkettii Kota Kinabaluun. Siellä yö ja tänään törrättiin bussilla Sandakaniin pelonsekasin tuntein semmosia Jurassic Park-reittejä että huh huh. Laittelen nuista kuvia myöhemmi kuha on vilimirulla täynnä muutaki jännää.
Jos Aasiassa yleisesti ottaen väestö on ystävällistä nii tämä paikka on kyllä joka mittapuulla kärkipäässä. En tiiä johtuuko se turistien vähyydestä vai mistä, mutta melkeenpä kokoajan jengi ottaa pitempää katsekontaktia ja hymyilee/tervehtii reippaasti. Voi olla pienimuotosen kulttuurishokin paikka kun/jos selevitään kotia täältä. Majatalon emäntä halakes riemusta ko kerrottiin että ollaan Suomesta, kuulemma viimevuonna yks (1) suomalainen vieras ollu.
Iltabissellä partsilla tutustuttiin Australialaisherraan nimeltä Roy, joka meidän puheen kuultuaan iloisesti tervehti aksentilla: ''Suomalaisia, perkele!'' Kävi ilimi että Royn suomalaiset vanhemmat oli muuttanu Suomesta Ausseihin v. 1968. Pieni se on tämä maalima. Mies ite oli vaan kerran käyny Suomessa joskus teininä, mutta kovasti oli kiinnostunu vielä joskus tulemaan uusiksi. Aiko mennä huomenna katteleen Orankeja luonnonpuistoon, joka oli myös meillä tarkotuksena tällä reissulla joten sovittiinki siinä heti rehvit aamuksi ja huomena lähetään siis kattoon nuita isoja käjellisiä.
Ostettiin lentoliputki kotia (27.2 Suomessa) ja budjetilla ko mennää nii matka-aika ja reitti on taas sen mukanen. Sandakan-Kota Kinabalu-Kuala Lumpur-Shanghai-Amsterdam-Helsinki-Oulu saatiin reitiksi ja aikaa lentoineen ja ootteluineen pitäs ottaa apaut 52 tuntia :)) Katotaa naurattaako poikia vielä keskiviikkoiltana missä määrin.
-Viidakkovekara Jii
